
Puhurisaari on lippukuntamme saaritukikohta Nauvon pohjoispuolella. Saari on tullut omistukseemme 1950-luvulla ja siitä asti se on ollut ahkerassa purjehdus ja leirikäytössä. Ei varmasti ole yhtään lippukuntalaista, jolle ”saari” ei olisi tuttu. Usein viikonloppupurjehduksilla toinen yö vietetään Puhurisaaren tutussa laiturissa saunoen, uiden ja makkaraa paistaen. Saaressa myös retkeillään syys- ja kevätkaudella.


Puhurisaaressa on kaksi kiinteää rakennusta: vanha mökki, joka on peruskorjattu vuosina 2021-2024 sekä kruununjalokivemme Hirvensalon Papinsaaresta vuosien 2008-2015 saareen siirretty ja rakennettu uljas hirsisauna. Uudessa saunarakennuksessamme pääsee paitsi nauttimaan hyvistä löylyistä kuin myös viettämään aikaa kotoisassa tuvassa. Nukkumapaikkoja saunarakennuksessa on 8 ja mökissä peruskorjauksen valmistuttua 4+2.
Puhurisaaren legendaarisin paikka on ehdottomasti Kokkokallio. Kokkokalliolla istutaan iltaa nuotion loimussa, paistetaan makkaraa ja muistellaan vanhoja purjehduksia ja partioreissuja. Kokkokallio on saanut nimensä ensimmäiseltä koulutusalukseltamme, s/y Kokolta, jonka vanha painolastiketju muodostaa yhä kymmenien vuosien jälkeen Kokkokallion nuotiopaikan.

Puhurisaaresta löytyy myös paljon lippukunnan merikoulutuskalustoa. Saaressa meillä on kanootti, optimistijolla, suurempi jolla ja soutuvene perämoottorilla, joita pääsee retkillä ja purjehduksilla kokeilemaan.
Puhurisaarta vuokrataan myös muiden lippukuntien retkikäyttöön, joten jos saariviikonloppu kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä. Vuokrauskyselyt voi lähettää osoitteeseen saari(at)puhurinpojat.fi
Puhurisaaren vuokraushinnasto
| Vuokra-aika ja ajankohta |
Partioyhteisöt ja LPK:n jäsenistö |
Partioyhteisöt ja LPK:n jäsenistö (yli 12 henkilöä) |
Muut tahot |
| VKL (syys-huhtikuu) | 200 € | 250 € | 600 € |
| VKO (syys-huhtikuu) | 500 € | 500 € | 900 € |
| VKL (touko-elokuu) | 200 € | 250 € | 700 € |
| VKO (touko-elokuu) | 500 € | 500 € | 1500 € |




